Hienoimmat leiripaikat

Aloin muistelemaan Sinin blogin Hienoimmat telttapaikat -postauksen inspiroimana hienoimpia paikkoja, joissa vuosien varrella on tullut leiriydyttyä. Laskeskelin pelkästään viime vuonna telttaöitä kertyneen 49, joten kymmenen parhaan spotin listaaminen muodostui yllättävän haasteelliseksi tehtäväksi. Kymmenen kärkeen mahtui lopulta mukaan ainoastaan yksi kotimaan kohde, vaikka Suomessakin on toki monia huikean hienoja paikkoja. Päätin kuitenkin rajata listauksen ainoastaan teltassa nukuttuihin öihin, joten moni Suomen kohde jäi senkin vuoksi ulkopuolelle. Suomessa vaeltaessa tulee nimittäin usein majoituttua autiotuvissa, koska tupaverkosto on niin hyvä.

Sää vaikuttaa keskeisesti leiripaikan hienouteen. Komeinkin maisemapaikka voi olla täysin mitäänsanomaton, mikäli ympäristö on verhoutunut sadepilviin. Hieno auringonlasku taas voi värittää vaatimattomammankin maiseman todella kauniiksi. Listaukseni leiripaikkojen hienous on siis täysin sidoksissa siellä vietettyyn hetkeen.

1. Mera Peakin yläleiri (Nepal)

Marraskuu 2015. Hienoin paikka, jossa olen leiriytynyt on ehdottomasti Mera Peakin yläleiri Himalajalla. Leiri sijaitsi 5800 metrissä jäätikön keskellä olevan kiviseinämän kyljessä. Teltat oli pystytetty kapealle tasanteelle ja vain muutaman metrin päästä oviaukosta oli kymmenien metrien pudotus alas jäätikölle. Ulkona kävellessä täytyi olla varovainen myös aiemmista kiipeilyryhmistä merkkinä siellä täällä lojuneiden vessapaperikasojen vuoksi. Leiristä avautuva upea maisema auringonlaskun värittämille maailman korkeimmille vuorille korvasi kuitenkin nämä pienet epäkohdat. Vietimme leirissä ainoastaan yhden yön ennen huiputusta. Vaikka yläleiri sijaitsi korkeammalla kuin Euroopan korkeimman vuoren Elbrusin huippu, nukuin hyvin. Seuraavana yönä nousimme Mera Peakin huipulle 6460 metriin hienossa säässä. Myös otsikkokuva on samalta reissulta Mera Peakin perusleiristä jäätikön reunalta.

2. Lyngsdalen (Norja)

Kesäkuu 2017. Viimeisin leiriytymispaikkani Lyngenin Alpeilla nousi heti parhaiden leiripaikkojen kärkeen. Tämä näköalapaikka löytyi pienen etsiskelyn jälkeen Daltindenin lumisesta rinteestä 500 metrin korkeudesta, jossa oli sammaleen peittämä tasaisempi sula alue. Ilmavasta leiristä avautui hieno maisema laakson perällä oleville jäätiköille ja toisella puolella siintävälle Lyngenin vuonolle.

3. Kebnekaisen perusleiri (Ruotsi)

Syyskuu 2016. Olimme vaeltamassa viime syksynä kaveriporukalla Kebnekaisen ympäristössä Ruotsissa. Koska oli sesonkinaika, halusimme laittaa leirin sivummalle pääreitistä. Perusleiri pystytettiinkin hienolle paikalle tunturinrinteeseen parin kilometrin päähän Fjällstationista, josta avautui upeat näkymät koko laaksoon ja ympäröiville vuorille. Vietimme leirissä kaksi yötä ennen ja jälkeen Kebnekaisen huiputuksen. Ruska-aika oli parhaimmillaan ja sää suosi. Illat kuluivat leirin pihalla punaviinilasillisten äärellä täysikuun ja kirkkaan tähtitaivaan alla Bob Dylania ja Jimi Hendrixiä kuunnellen.

4. Denalin 3. leiri (Alaska, USA)

Kesäkuu 2016. Denali tunnetaan paitsi kylmyydestään, myös kauneudestaan. Vietin viime kesänä pari viikkoa Denalin rinteillä Kahiltnan jäätiköllä telttaillen. Voisin listata tähän jokaisen neljästä leiristämme, mutta 4300 metrissä sijaitseva kolmosleiri teki näistä suurimman vaikutuksen niin maisemien kuin tunnelmankin puolesta. Tuulimuurien suojassa piilottelevat kymmenet leirit muodostivat valtavan sokkeloisen telttakaupungin. Kiipeilijät käyskentelivät toistensa leireissä sopivaa sääikkunaa yläleiriin siirtymistä varten odotellessaan. Leppoisan kansainvälisen tunnelman lisäksi leiristä on jäänyt mieleen ympäröivä upea vuoristomaisema, kireät yöpakkaset ja pastellinsävyiset hienot auringonlaskut.

5. Newtontoppenin perusleiri (Huippuvuoret)

Huhtikuu 2016. Olisin voinut listata myös tähän useamman Huippuvuorten arktisen erämaan keskellä sijainneista leireistämme. Huippuvuorten korkeimman vuoren Newtontoppenin perusleiri on kuitenkin jäänyt parhaiten mieleen viimevuotiselta hiihtoreissultamme. Ehkä siksi, että se oli ainut leiri, jossa vietimme kaksi yötä. Leiri sijaitsi hienolla paikalla vuorten juurella. Kävimme huiputtamasta sieltä käsin myös Newtontoppenin. Jääkarhuvaaraan varauduttiin perinteiseen tapaan leirin ympärille viritetyillä karhulangoilla. Karhuväijyä emme sen sijaan joutuneet pitämään, koska merelle oli niin paljon matkaa. PS: Huomaa kuvassa esiintyvä hieno huussi.

6. Kilimanjaron Kikelewa Caves (Tansania)

Lokakuu 2016. Nousimme viime syksynä siskoni kanssa Kilimanjarolle vähemmän kuljettua Rongai-reittiä pitkin, jonka varrella majoitus tapahtuu teltoissa. Afrikan luonto oli täysin omaleimainen ja vaellusmaisemat upeat. Reitin varrelle mahtuikin monta hienoa leiripaikkaa. Erityisesti Kikelewan luolien lähellä oleva leiri jäi mieleeni. Leiristä avautui hieno näkymä koko Tansanian ylle. Etenkin illan pimetessä alapuolellemme levittäytyvä valomeri näytti upealta.

7. Tocllarajun yläleiri (Peru)

Elokuu 2016. Viimevuotiselta Perun kiipeilyreissulta mieleen on jäänyt 5200 metrissä sijainnut Tocllarajun yläleiri. Nousimme jäätikön reunamoreenilla sijainneeseen leiriin iltapäivästä ennen seuraavan yön huiputusta. Telttamme ovesta näki suoraan Tocllarajun huipulle. Kilistelimme illalla leirin pihalla jäätikön jäästä valmistetuilla Pisco Sour -drinkeillä ennen kuin vetäydyimme telttoihin valmistautumaan seuraavan yön huiputukseen. Yö oli peilityyni ja yllemme avautui pilvetön tähtitaivas ja kuutamo. Muistan erityisen hyvin juuri yön tyyneyden sytyttäessämme otsalamppumme ja lähtiessämme nousemaan kohti Tocllarajun huippua.

8. Vatnajökulin 1. leiri (Islanti)

Toukokuu 2017. Jäätiköllä hiihtäessä maisema on sen verran monotoninen, että leirit tahtovat sekoittua päässä. Parhaiten muistaakin jäätikön reunamilla olleet leiripaikat. Vatnajökulin ylihiihdosta mieleen on jäänyt ensimmäisen yön leirimme aivan jäätikön itäreunalla. Keli oli mitä hienoin ja taivaalla loisti kirkas kuutamo. Seisoskelimme ulkona katselemassa, kuinka aurinko laski pastellinsävyisenä ympäröivien vuorten taakse. Myöhemmin lakijäätikölle noustuamme maisema muuttui huomattavasti yksitoikkoisemmaksi.

9. Kebnekaisen talvireissun perusleiri (Ruotsi)

Maaliskuu 2015. Teimme pari vuotta sitten viikon mittaisen hiihtovaelluksen Kebnen massiivin ympäri. Hiihtomatkaa kertyi yhteensä 115 kilometriä. Telttapaikoista parhaiten mieleen on jäänyt Tarfalan laakson lähistöllä ollut leiri, jossa vietimme pari yötä. Leiri toimi myös perusleirinä Kebnekaisen huiputusyrityksellemme, vaikka huipulle ei lopulta ollut asiaa huonojen lumiolosuhteiden vuoksi. Leirissä aika kului leppoisasti auringonoton sekä iglun ja lumiluolan rakennuksen parissa. Luminen erämaa ympäröivine vuorenhuippuineen oli uskomattoman hieno.

10. Käsivarren erämaa (Suomi)

Maaliskuu 2017. Lapin laajat avotunturialueet ovat mielestäni Suomen luonnon parasta antia. Yksi hienoimmista kotimaan telttapaikoista vähälle aikaa sijaitseekin Käsivarren erämaassa, jossa teimme tänä keväänä viikon mittaisen hiihtovaelluksen. Lähdimme liikkeelle Kilpisjärveltä kohti Haltia myöhään iltapäivästä. Lumi oli upottavaa kelkkaurien ulkopuolella, joten eteneminen oli hieman haasteellista. Pimeän laskeutuessa menetimme hermomme lumessa tarpomiseen ja laitoimme leirin pystyyn korkealle tunturiin. Aamun sarastaessa havaitsimme leiripaikan sattuneen hyvään kohtaan: eteen avautui huikean hieno auringonnousun värittämä luminen tunturimaisema. Hyvä aloitus reissulle!

Näihin kuviin, näihin tunnelmiin! Seuraavaksi lähdemme metsästämään hienoja leiripaikkoja Norjaan Jotunheimenin kansallispuistoon elokuun puolivälissä.

Lyngen

Yhtenä pohjoisessa asumisen etuna on, että sieltä käsin on helppoa käydä treenailemassa myös vähän Suomen tuntureita korkeamilla rinteillä. Etenkin Pohjois-Norjasta löytyy huikean hienoja hiihto- ja vaellusmaastoja. Yksi lempikohteistani on vapaalaskijoiden suosiossa oleva Lyngenin Alpit, josta löytyy useita 1500 metrin yläpuolelle kohoavia vuorenhuippuja. Vuoristo sijaitsee Lyngenin niemimaalla Tromssan lähellä Pohjois-Norjassa. Joka puolelle levittäytyvien terävien vuorenhuippujen lisäksi maisemaa luonnehtii turkoosi Lyngenin vuono, jonka varrelle asutus on keskittynyt.

Olen tehnyt tänä vuonna parikin reissua Lyngenin maisemiin ja myös juhannuslomat tuli vietettyä Lyngsdalenissa telttaillen. Jyrkkäseinäisten vuorten ympäröimä Lyngsdalenin laakso on hyvä paikka perusleirille, oli aikeissa sitten laskea tai treenailla muuten ympäröivillä vuorilla. Helpoiten Lyngsdaleniin pääsee jättämällä auton Furuflatenin kylään ja lähtemällä seuraamaan jalkapallokentän kohdilta alkavaa polkua. Polku kulkee joenvartta aina laakson perälle asti, jossa sijaitsee myös maksullinen tupa. Tuvalle mennessä kannattaa kävellä joen pohjoispuolella kulkevaa leveämpää polkua pitkin. Itse kuljin kuitenkin tällä kertaa joen eteläpuolen pienempää polkua, koska aikeissani oli käydä tekemässä mäkitreenejä sillä puolella sijaitsevalla 1530-metrisellä Daltindenillä.

Lyngsdalenin kesä.

Polku kiemurteli turkoosia joenvartta kohti laakson perällä siintävää jäätikköä ja lumisia vuorenhuippuja. Kesällä Lyngenissa kulkiessa ei voi olla törmäämättä lampaisiin, joita laiduntaa kaikkialla. Nytkin sain pujotella alkumatkan uteliaiden lammaslaumojen läpi. Daltindenin rinne on laakson alkupäässä lähes pystysuora, mutta loivenee laakson perällä. Laakson päähän saavuttuani poikkesinkin polulta ja lähdin nousemaan ylemmäs tunturiin kohti Daltindenin huippua.

Alhaalla laaksossa oli kesäistä ja vehreää, mutta vain parinsadan metrin nousun jälkeen maisema muuttui lumisemmaksi. Olin aiemmin alhaalla hymähdellyt suksineen vehreässä maisemassa telttailevalle laskuporukalle, mutta ylempänä oli tosiaan vielä aivan laskettavaa lunta! Alkumatka oli vaikeakulkuista rakkaa, jota satunnaiset lumilaikut halkoivat. 600 metrissä lumipeite muuttui yhtenäisemmäksi.

Lumessa kahlaamista.

Nousu sujui leppoisasti, mutta iltapäivästä ilman täytti tasaisin väliajoin laakson seinämistä kaikuva pahaenteinen ukkosta muistuttava jyrähtely. Ääni oli peräisin vastakkaisten jyrkkäseinäisten vuorten rinteiltä alas puskevista lumivyöryistä. Vaikka Daltindenin lumikerros oli tiiviisti alla olevien kivien päälle pakkautunutta ja stabiilia, jokainen jyrähdys aiheutti pienen säpsähdyksen, eikä olo ollut erityisen miellyttävä lumiseinämää ylöspäin tampatessa. Päivä oli kuuma, joten lumi alkoi muuttua yhä sohjoisemmaksi ja upottavammaksi. Sata metriä ennen huippua lumi alkoi olla jo sen verran syvää ja upottavaa, että kengät märkänä totesin saaneeni tarpeeksi mäkitreeniä ja käännyin alas.

Näkymä leiristä Lyngenfjordenille.

Norjassa on voimassa jokamiehenoikeudet, joten leiriytyminen on sallittua erämaassa vapaasti. Päätin pystyttää perusleirin Daltindenin rinteeseen 500 metrin paikkeilta löytämälleni laakeammalle sulalle alueelle. Leiristä avautui hieno maisema laakson perällä oleville jäätiköille ja toisella puolella siintävälle Lyngenin vuonolle. Yksi hienoimmista leiripaikoista pitkään aikaan! Ainoaksi ongelmaksi muodostui väärä makuupussivalinta: vaikka päivisin lämpötila keikkui hellelukemissa, öisin kesäpussissa meinasi tulla vilu. Jouduinkin kertaalleen heräämään keskellä yötä kylmästä hytisten keittämään lämminvesipulloja makuupussin sisälle.

Huvilani ikkunasta avautuvaa vuoristomaisemaa.

Loppumatka kului leppoisasti mäkitreenejä ympäröivillä rinteillä perusleiristä käsin tehden. Kävin katsomassa myös laakson perällä olevaa Sydbreenin jäätikköä, joka oli varsin sulassa kunnossa. Etenkin näin kesäisin Lyngenissa kulkiessa tajuaa hyvin, mistä nimitys Lyngenin Alpit tulee. Useamman kerran reissun aikana tuli fiilis, että olisi Norjan sijaan toissakesän vaellusmaisemissa Saksan tai Itävallan Alpeilla. Erona vain se, että porukkaa oli liikenteessä huomattavasti vähemmän: törmäsin koko aikana vain muutamaan ihmiseen ja heihinkin alhaalla laaksossa. Lyngen toimii siis erinomaisesti myös kesäkohteena!

Yötön yö.

Utsjoen kesä

Teno ja keskiyön aurinko.

Suomen pohjoisimmassa kolkassa, Norjan ja Suomen rajalla virtaa Teno. Sen varrella Utsjoen kunnassa asuu 1250 ihmistä. Valtaosa on saamenkielisiä. Kuten monessa Pohjois-Lapin kunnassa, turismi on Utsjoen tärkein elinkeino rajakaupan ja porotalouden ohella. Utsjoen alueen turismi nojaa vahvasti Tenojokeen ja lohenkalastukseen. Kesällä pienen kunnan väkiluku kasvaa lähes puolella, kun turistit ja mökkiläiset ympäri Suomea suuntaavat kalaan Euroopan suurimman lohijoen äärelle.

Kun vuosi sitten 25. toukokuuta lähdin Alaskaan vietettyäni talven Utsjoella, Teno oli ollut jo kolme viikkoa sula. Kun palasin tasan vuosi myöhemmin 26. toukokuuta, jäät olivat hädin tuskin lähteneet. Ajaessani Ivalon lentokentältä kohti Utsjokea satoi lunta. Utsjoella tunturit olivat vielä lumen peitossa. Perspektiivi oli melkoinen Islannin vehreään maisemaan, jossa olin viettänyt edeltävät viikot. Meni yli kaksi viikkoa, ennen kuin viimeisetkin lumet alkoivat sulaa ja hiirenkorvat imestyä tunturikoivuihin.

Utsjoen kirkkotuvat Mantojärven rannalla.

Vuosi sitten ennen lähtöäni kylällä kävi kuhina. Paikalliset olivat juuri aloittaneet kalastuskauden ja valmistautuivat turistien saapumiseen. Tänä kesänä kylällä on ollut hiljaista. Vappuna astui voimaan Tenon uusi kalastussopimus, jonka tavoitteena on elvyttää Tenon lohikannat kestävälle tasolle. Sopimus lyhentää sekä paikallisten että matkailijoiden kalastuskautta molemmista päistä kautta. Lupien hinnat ovat myös nousseet aiempaan nähden. Lisäksi sopimus rajoittaa merkittävästi Tenojokivarren saamelaisten perinnekalastusmuotoja, kuten kulkutusta ja patokalastusta.

Muistan ihmetelleeni kevättalvella, miksi utsjokelaiset kaverini alkoivat yhtäkkiä joukolla vaihtaa Facebookin profiilikuvikseen otoksia, joissa poseeraavat lohen kanssa. Pian selvisi, että taustalla oli kannanotto eduskunnan tuolloin hyväksymään Teno-sopimukseen. Sopimus onkin herättänyt paljon kritiikkiä etenkin paikallisten keskuudessa. Kalastus on olennainen osa Tenojokilaakson alkuperäisväestön kulttuuria ja sopimuksen katsotaan uhkaavan saamelaiskulttuurin säilymistä. Kalastusoikeuksia pidetään alkuperäisväestön ja tilanomistajien omaisuutena ja olevan siten myös Suomen perustuslain ja Euroopan ihmisoikeussopimuksen omaisuudensuojan piirissä. Paikalliset kokevat uuden sopimuksen rikkovan siis monella tavalla heidän perustuslaillisia oikeuksiaan ja ettei heitä ole kuultu riittävästi sopimuksesta neuvoteltaessa.

"Teno ei ole pelkkä joki. Saamelaisille se on ollut satoja vuosia elämän virta. Se on ruokkinut ihmiset ja perheet pitkälle talveen. Sen varrella suurin osa saamelaisista asui. Niin kuin saamelaiset sanovat – me olemme veden rannan ihmisiä – Tenon asukkaat." ―Niilo Aikio Ylen jutussa

Yksinäinen kalastaja Suomesta Norjaan johtavan Saamen sillan alla.

Teno-sopimus vaikuttaa paikallisiin myös turistien määrän vähenemisen kautta. Lupien määrän laskeminen sekä hintojen nousu on vähentänyt selvästi Utsjoen kalastusturistien määrää tänä kesänä. Mökkivarauksia on peruttu, asuntoautoparkit ovat tyhjillään eikä kauppojen kassoilla ole jonoja samaan tapaan kuin yleensä. On olemassa kuitenkin yksi ryhmä, joka on hyötynyt sopimuksesta – Tenon lohien lisäksi. Nimittäin maata Utsjoelta omistavat vapaa-ajan asukkaat. Paikallisten ja "eteläsuomalaisten mökkeilijöiden" välillä on jo pitkään ollut eripuraa siitä, kuuluuko muualla pääasiallisesti asuvilla maanomistajilla olla samat pyyntioikeudet kuin paikallisilla. Mökkiläisten oikeuksia onkin lisätty uudessa sopimuksessa huomattavasti. He saavat muun muassa jatkossa rekisteröidä oman veneen, kun aiemmin vene on täytynyt vuokrata ja tiettyihin kellonaikoihin liikkuminen on ollut sallittua vain paikallisen soutajan kanssa. Muutos vähentää entisestään paikallisten yritysten tuloja, joista merkittävä osa on muodostunut juuri näistä palveluista.

Kirkkotupia.

Itseäni Teno-sopimus ei suoranaisesti kosketa, enhän ole eläissäni kalastanut millään mato-onkea kummemmalla välineellä (siihen ei kuulemma tarvitse edes lupaa). Utsjoella upeine tuntureineen ja erämaineen on kuitenkin erityinen paikka sydämessäni ja olen viettänyt täällä paljon aikaa, joten toivon turismin elpyvän ja paikallisten elinkeinon säilyvän. Utsjoen täytynee jatkossa panostaa entistä enemmän kalastusturismin ohella ympärivuotiseen luontomatkailuun. Lapin nousu ulkomaalaisten turistien keskuudessa näkyy toki jo Utsjoellakin, jossa on kuulemani mukaan bongattu viime talvena jopa japanilaisia revontulituristeja.

Itselleni Utsjoki edustaa kaikkein aidointa Lappia. Suurien turistimassojen ja laskettelukeskuksien sijaan tarjolla on koskematonta erämaata, valtavia avotunturialueita ja ennen kaikkea rauhaa ja hiljaisuutta. Vaeltajalle Utsjoki tarjoaa Suomen hienoimpia vaellusmaastoja, kuten Kevon luonnonpuiston sekä Kaldoaivin ja Paistunturin erämaa-alueet. Utsjoella on tietenkin myös Suomen kaunein tie, Tenonvartta Karigasniemeltä Nuorgamiin kiemurteleva Seututie 970!

Teno ja Seututie 970 Nuvvus-Ailigaalta katsottuna.

Mikäli siis olet joskus haaveillut vaikkapa Kevon reitin kulkemisesta, nyt kannattaa lähteä! Pistäydy matkalla syömässä vaikka lounas Rastigaisassa, munkkikahvit Kylätalo Giisássa ja ostoksilla Uulan säästössä. Tuskinpa sillä vielä lohituristien katoa korjataan, mutta jokainen sentti on kotiinpäin. Itse suuntaan kuitenkin nyt loppukesäksi etelään. Oikeastaan ihan mukavaakin vaihtelua nähdä auringon laskevan. Tälläkin hetkellä aurinko paistaa silmiin, vaikka on keskiyö. Kiitos ja näkemiin Utsjoki taas vähäksi aikaa!

Kesäkuun työmaa.