Olen 30-vuotias lääkäri Joensuusta. Talvet asun Lapissa, tällä hetkellä Suomen pohjoisimmassa kolkassa Utsjoella. Parhaiten viihdyn kylmissä ja korkeissa paikoissa, joten iso osa vuodesta kuluu vuorikiipeilyn, vaelluksen ja hiihdon parissa maailmalla reissaten. Olen kiinnostunut etenkin pitkistä arktisista hiihtoretkikunnista. Hiihtovaelluskokemusta on kertynyt muun muassa Huippuvuorten ja Islannin jäätiköiltä sekä Skandinavian suurtuntureilta. Keväällä 2018 hiihdin Grönlannin yli osana suomalaista naisretkikuntaa. Seuraavana tavoitteenani on hiihtää Etelänavalle.

Vuorikiipeilystä ja korkeista paikoista kiinnostuin vuonna 2014 Mount Everestin perusleiriin Nepaliin suuntautuneen valmistujaismatkani myötä. Sittemmin olen reissannut vuorten perässä ympäri maailmaa, muun muassa Venäjällä, Perussa, Alaskassa, Tansaniassa, Nepalissa ja Alpeilla. Tulevaisuudessa haluan nähdä mahdollisimman monta hienoa auringonnousua- ja laskua vuorilla, kiipeillä kaikilla maailman seitsemästä mantereesta ja nousta aina "death zonelle" asti 8000 metrin yläpuolelle.

Yhteys: sanni.rannikko(at)fimnet.fi
Instagram: @sanniran



"You must live in the present, launch yourself on every wave, find your eternity in each moment. Fools stand on their island of opportunities and look toward another land. There is no other land; there is no other life but this." ― Henry David Thoreau